Kategoria: Uncategorized
Iin Yli-Olhavan tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineisto sekä yhdistetty kaava- ja YVA-selostus nähtäville
Iin kunnanhallitus on päättänyt 6.4.2020 kokouksessaan asettaa Yli-Olhavan tuulivoimapuiston osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineiston sisältäen yhdistetyn kaava- ja YVA-selostuksen julkisesti nähtäville kuulemista varten 17.4.-1.6.2020 väliseksi ajaksi.
Megatuuli Oy suunnittelee enimmillään noin 68 tuulivoimalan suuruisen tuulivoima-alueen rakentamista Iin Yli-Olhavan alueelle noin 20 kilometriä Iin keskustaajamasta pohjoiseen. Hankkeen toteuttaminen edellyttää tuulivoimaosayleiskaavan laatimista ja YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointia. Hankkeen kaavamenettely ja ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) toteutetaan uuden YVA-lain (252/2017) mahdollistamana yhteismenettelynä. Kaavoitettava alue sijoittuu kokonaisuudessaan Iin kunnan alueelle. Hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) tutkittava sähkönsiirtovaihtoehto ulottuu myös Simon kunnan alueelle. Oulun kaupungin alueelle ulottuvista sähkönsiirtovaihtoehdoista on luovuttu.
Valmisteluaineistosta voi jättää mielipiteitä ja lausuntoja nähtävilläolon aikana. Mielipiteet ja lausunnot pyydetään toimittamaan 1.6.2020 mennessä kirjallisesti osoitteeseen Iin kunta, PL 94, 91101 II tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@ii.fi. Osayleiskaavan valmisteluaineisto sekä siihen sisältyvä ympäristövaikutusten arviointiselostus pidetään nähtävillä Iin kunnan virallisissa ilmoituksissa internet-sivuilla sekä osoitteessa https://www.ii.fi/nahtavilla-olevat-kaavat, ELY-keskuksen internet-sivuilla osoitteessa https://www.ymparisto.fi/yliolhavantuulivoimayva sekä Simon kunnan internet-sivuilla virallisissa ilmoituksissa. Nähtävilläoloaikana valmisteluaineisto on luettavissa myös Iin kunnanviraston asiointipisteessä osoitteessa Jokisuuntie 2 kunnanviraston aukioloaikoina.
Yleiskaavaa ja ympäristövaikutusten arviointia koskeva sähköinen yleisötilaisuus järjestetään webinaarina tiistaina 12.5.2020 klo 17.00-19.00. Linkki ja ohjeet webinaaria koskien tulevat ennen tilaisuutta Iin kunnan kaavoituksen internet-sivuille osoitteeseen https://www.ii.fi/nahtavilla-olevat-kaavat sekä ELY-keskuksen hanketta koskeville internetsivuille osoitteeseen www.ymparisto.fi/yliolhavantuulivoimayva. Tervetuloa osallistumaan webinaariin!
Kuulutus valmisteluvaiheen aineiston sekä siihen sisältyvän ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta:
Oletko kuullut isovihan muisteluksia?
Isovihana tunnettuna aikana Suomea kurittivat ja sortivat venäläiset miehittäjät. Viralliselta nimeltä aika on ollut Pohjan sota (1700-1721).
Ajat olivat ankaria erittäin raakoja. Ihmisiä tapettiin ja kidutettiin. Taloja ryöstettiin ja valtavat määrät lapsia ja nuoria otettiin vangiksi. Osa heistä päätyi myös venäjälle.
Muistatko sinä, millaisia tarinoita vanhemmat ihmiset ovat noista ajoista kertoneet.
Kerro ne mahdollisimman pian Leena Takaluomalle. On aika tallettaa niitä ja kertoa niitä
leena.takaluoma@gmail.com
Porinapiirit PERUTTU toistaiseksi
Porinapiirit on peruttu toistaiseksi tältä keväältä varotoimenpiteenä koronaviruksen takia. Porinapiirin jatkumisesta tiedotetaan myöhemmin, joten kannattaa seurata Olhava.fi -sivustoa sekä ”Olhavan Porinapiirin Eijaa” Facebookissa.
Ollinkorven tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä siihen liittyvä ympäristövaikutusten arviointisuunnitelma nähtäville uudelleen
Iin kunnanhallitus on päättänyt kokouksessa 25.2.2019 § 62 käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen Ollinkorven tuulivoimapuistoa varten ja kuuluttaa yleiskaavan vireille. Alkuvuodesta 2020 on tullut esiin kaavaprosessiin liittyvään päätöksentekoon osallistuneiden esteellisyyksiä asian käsittelyyn liittyen. Tämän vuoksi Iin kunnanhallitus on päättänyt kokouksessa 24.2.2020 (§ 51, § 52) keskeyttää 25.2.2019 käynnistetyn ja vireille kuulutetun oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen sekä käynnistää uudelleen oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen Ollinkorven tuulivoimapuistoa varten ja kuuluttaa yleiskaavan vireille. Osayleiskaava laaditaan 77 a §:n tarkoittamana oikeusvaikutteisena osayleiskaavana. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueella (tv-alueilla).
Iin kunnanhallitus on päättänyt kokouksessa 24.2.2020 § 52 asettaa osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä siihen liittyvän ympäristövaikutusten arviointisuunnitelman uudelleen nähtäville kuulemista varten 4.3. – 4.5.2020 väliseksi ajaksi.
Asiakirjaan voi nähtävillä olon aikana jättää kokonaan uusia mielipiteitä tai aiemmin jätetyn mielipiteen voi uudistaa. Asiakirjaa koskevat mielipiteet tulee toimittaa kirjallisesti osoitteeseen Iin kunta, Jokisuuntie 2, 91101 II tai sähköpostitse kirjaamo@ii.fi 4.5.2020 mennessä.
Aiemmin saadusta palautteesta tehdään yhteenveto ja palaute huomioidaan uudelleen käynnistetyssä kaavoituksessa kaavaluonnos- ja YVA-selostusvaiheessa.
Vuoden 2019 olhavanseutulainen on Seppo Tapio

Vuoden olhavanseutulainen on valittu vuodesta 2002 alkaen. Tunnustuksen yleisenä perusteluna on pyyteettömästi tehty työ Olhavan seudun ja sen asukkaiden hyväksi. Vuosittain valintakriteerit- ja painotukset ovat vaihdelleet, koska on haluttu mahdollisimman kattavasti ja monipuolisesti jakaa tunnustusta tehdystä työstä.
Vuoden 2019 olhavanseutulaiseksi valittiin Seppo Tapio ja kunniakirjalla muistettiin Alpo Tuomelaa vuosikymmenten ajan tehdystä työstä sankarivainajiemme muistamiseksi.
Olhavan seudun kehittämisyhdistys kiittää kaikkia alueemme toimijoita ja yhdistyksiä yhteistyöstä sekä talkooponnisteluista yhteisten asioidemme eteen. Toivomme energiaa sekä kaikkea hyvää käynnistyneelle vuodelle ja vuosikymmenelle!

Muhosuon turvetuotannon ympäristölupa
Turveruukki Oy jätti 21.11.2017 hakemuksen Muhosuon turvetuotannosta.
Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto myönsi 10.12.2019 Turveruukki Oy:lle ympäristöluvan Muhosuon turvetuotantoon Iin kunnassa ja Oulun kaupungissa Muhojoen vesistöalueella hakemukseen liitetyn suunnitelman ja sen täydennysten mukaisesti siten muutettuna kuin ratkaisusta ja lupamääräyksistä ilmenee. Tuotantoalueen pinta-ala tuotettavine auma-alueineen on 81,5 ha.

Muhosuo sijaitsee Hangaslammen ja Halajärven länsipuolella. Konttilasta tulee Vuornoskankaan metsäautotie Halajärvelle
Kuivatusvedet suunnitellaan johdettavan pintavalutuskentältä Muho-ojaan edelleen Muhojokeen, joka laskee Seljänlahteen. Turve suunniteltu kuljetettavan Konttilan ja Oijärventien kautta.
Hankkeen valmisteluvaiheessa ovat mm. seuraavat tahot lähettäneet kirjallisen lausunnon hankkeen luvan hylkäämiseksi: Iin kunta, Iin Ympäristöyhdistys, Olhavan Seudun Kehittämisyhdistys, Olhavan Osakaskunta, Olhavan Riistamiehet, Iin Metsästysyhditys, Olhavanjoen vesistöalueen suojelun suunnitteluryhmä, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ym. järjestöt ja lukuisat yksityiset henkilöt.
Linkki lupa-asiakirjoihin: https://tietopalvelu.ahtp.fi/Lupa/Lisatiedot.aspx?Asia_ID=1433871
Lupapäätöksestä on mahdollista valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen 9.1.2020 saakka. Iin Kunta, Olhavan Seudun Kehittämisyhdistys ja Olhavan Osakaskunta ovat ainakin tehneet valituksen Vaasan hallinto-oikeudelle päätöksen kumoamiseksi.
Iin kunnan itsenäisyyspäivän juhla
Iin kunnan itsenäisyyspäivän juhla 6.12.2019 Olhavan koululla, juhlassa muistellaan myös 75-vuotta sitten käytyä Olhavan taistelua.
Ilmoittautuminen juhlaan 25.11. mennessä Heini Perttulalle.
Katso tarkemmat tiedot tapahtuma-sivulta Olhava-kalenterista:
Olhavan Seutulainen on julkaistu
Paljon odotettu syksyn 2019 Olhavan Seutulainen on nyt julkaistu ja luettavissa Olhava.fi tai IiSanomien nettisivuilla. Tänäkin vuonna lehti on täynnä mielenkiintoisia juttuja Olhavan seudusta. Erityisenä teemana on eräily ja retkeily. Myös paperinen lehti jaetaan ilmaisjakeluna IiSanomien välissä torstaina 7.11.2019 jokaiseen Iin kunnan talouteen.
Jos on käynyt niin ikävästi, että vanhat Olhavan Seutulaiset ovat kadonneet tai paperista lehteä ei ole mahdollista saada, niin ei hätää, sillä nyt myös vanhat lehdet löytyvät sähköisessä muodossa Olhava.fi sivustolta!
Hyviä lukuhetkiä!
Kansalaisopiston kuntojumpat
Kansalaisopiston kuntojumpat ovat pyörähtäneet jälleen käyntiin koululla ja Maamiesseurantalolla! Vaikka hakuaika on jo ohi, kannattaa vapaita paikkoja kysellä rohkeasti kansalaisopistolta!