”Olhavan seutu on justiin sopivassa kohdassa. Me ollaan siinä puolivälissä kun lähtee Oulusta Kemiin, Iistä Kuivaniemeen tai Mellilästä Nuorgamiin.”
Olhavanseudun kelkkailijat ry eli tutummin Olhavan kelkkailijat on Iin kunnan alueella toimiva yhdistys. Tavoitteenamme on kehittää ja huoltaa Olhavasta Yli-Olhavaan, Merihelmestä Yli-Olhavaan ja Merihelmen uralta Simon rajalle kulkevia uria. Ylläpidettävää urastoa yhdistyksellä on n. 70km

Tietoja meistä
Olhavan Seudun Kelkkailijat Ry on rekisteröity vuonna 2005. Reitistön kehittämisen olemme aloittaneet kuitenkin jo aiemmin. Vuonna 2016 meidän jäsenmäärämme oli 55 henkilöä, joista aktiivisia jäseniä on noin parikymmentä.
Nykyisin pääosa jäsenmaksuistamme menee urien kunnossapitoon. Meillä on käytössä kaksi tampparia sekä itse valmistettuja lanoja. Koska suurin osa työstä tehdään talkoovoimin, raivaaminen ja siltojen rakentaminen vie oman aikansa.
Järjestämme yleensä kerran talvessa yhteisen retken Ranualle sekä mahdollisuuksien mukaan 1-2 lyhyempää makkaranpaistoretkeä. Muutamina vuosina yhtenä lyhyempänä retkenä on ollut kuutamosafari.
Yhdistyksemme on mukana myös vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnassa. Tarvittaessa pystymme ottamaan mukaan etsintöihin reellä varustettuja moottorikelkkoja tai mönkijöitä.

Jäseneksi
Mikäli haluat liittyä jäseneksi ja tukea samalla uraston ylläpitoa, voit maksaa jäsenmaksun 15 eur tilillemme Nordeaan
FI40 1108 3000 1026 19
NDEAFIHH.
Mainitse laskun viestissä nimesi ja puhelinnumerosi.
Näin saat puhelimeesi viestiä ajankohtaisista asioista.
Mikäli haluat tukea pelkästään toimintaa ja uraston kehitystä voit suorittaa kannatusmaksun yhdistyksen tilille.

Urat
kartta (Iinseudun kelkkailijat)
Olhava-Yli-Olhava
Olhavasta lähtevä ura kulkee Oijärventien suuntaisesti linjaa pitkin Yli-Olhavaan. Uralla on käytetty muutama vuosi sitten kaivinkonetta, joten pohja on hyvä lukuun ottamatta muutamaa kalliota. Pahimmat paikat on pyritty kiertämään.
Merihelmi-Yli-Olhava
Merihelmestä lähtevä ura liittyy Olhavan uraan Yli-Olhavassa. Se kulkee suurimmaksi osaksi suolla, joten on usein hyvässä kunnossa.
Merihelmestä lähtevä ura haarautuu n. 5km päässä Merihelmestä, josta toinen ura kulkee Kuivaniemeen ja Simoon sähkölinjaa pitkin.
Yli-Olhava-Ii ja Yli-Ii
Iihin & Yli-Iihin sekä Oijärvelle lähtevän uran risteyspaikka on Yli-Olhavassa Kärppäsuolla sähkölinjan alla. Yli-Iihin reitti haarautuu Vuornoksen jälkeen sähkölinjalta.
Yhteystiedot
Puheenjohtaja Olavi Valtonen 0400-777929
valtonen.olavi (at) gmail.com
siht. Petri Hämälistö