Saaret

Jos vesillä liikkuminen sujuu, Olhavaan kannattaa ehdottomasti tutustua myös mereltä käsin. Olhavan edustan saaret ovat melko kivikkoisia, jonka takia rantautumisessa on noudatettava varovaisuutta. Mutta kaikessa karuudessaan, saaret ovat silti hyvin kauniita paikkoja. Talvisin, kun jäät ovat riittävästi vahvistuneet, saariin on mahdollista tutustua myös hiihtäen tai moottorikelkalla.

Tälle sivulle on koottu retkeilijöiden näkökulmasta suosituimmat saaret, joissa sijaitsee rakennettuja kämppiä tai kotia. Muilla saarilla ja luodoilla seikkailevien on syytä tarkistaa ettei paikka kuulu Natura 2000-alueisiin (kartta), jolloin alueella liikkumista on joko kokonaan vältettävä tai ainakin noudatettava aivan erityistä varovaisuutta. Kaikilla saarilla on myös varottava lintujen pesinnän häiritsemistä ja muistettava jokamiehenoikeudet -mutta myös velvollisuudet. Pidetään luonto siistinä!

Antinmatala

Antinmatala on Olhavanluodon ja Papinkarinniemen edustalla oleva pieni saari, jonne pystytettiin talkoovoimin kesällä 2019 kota palvelemaan retkeilijöitä ja muita merellä kulkijoita. Kesäisin saareen voi luonnollisesti rantautua veneellä ja talvisin hiihtäen tai moottorikelkalla.

  • Etäisyys Olhavajoen suulta: 2,5 km
  • Varustelu: kota
  • Ylläpitäjä: Olhavan osakaskunta
  • Puuhuolto: ei

Kotakallio

Kotakallio eli Koturi on pieni kallioinen saari Olhava-joen suistossa. Saarelta löytyy pieni kota ja nuotiopaikka. Näppärän sijaintinsa takia saari on ollut olhavalaisten huviretkipaikkana jo sukupolvien ajan. Saaren rannat ovat kivikkoiset, joka pitää ottaa huomioon rantautumisessa. Koturissa kannattaa ehdottomasti vierailla myös talvella hiihtämällä tai vaikkapa pilkkireissun yhteydessä.

  • Etäisyys Olhavajoen suulta: 1,5 km
  • Varustelu: kota, nuotiopaikka
  • Ylläpitäjä: Olhavan osakaskunta
  • Puuhuolto: ei

Ulkokaapri

Ulkokaapri on myös yksi olhavalaisten suosikki saarista, sillä sinne ei ole kovin pitkä matka, mutta kuitenkin saarella on aistittavissa aitoa merellistä tunnelmaa. Saareen rantautumista on helpotettu aallonmurtajalla (ei laituria). Talvisin Ulkokaaprissa voi tavata kelkkailijoiden lisäksi hiihtäjiä, jotka muistuttavat Olhavan historiaan kuuluvasta Kaaprin kierto -hiihtokilpailusta, jossa tarkoituksena oli hiihtää Olhavasta Ulkokaapriin ja takaisin.

  • Etäisyys Olhavajoen suulta: 5 km
  • Varustelu: kämppä, aallonmurtajan suojaama satama, ei laituria

Hietakalla

Hietakalla sijaitsee Olhavasta aavistuksen luoteeseen. Tarina kertoo, että vuonna 1855 Oolannin sodan aikaan englantilaiset olivat ankkuroituneet saaren lähistölle aikomuksenaan ryöstää kuivaniemeläisten jähtejä. Aikomus jäi kuitenkin yritykseksi.

Hietakalla on Ulkokaapria suurempi saari, jonka keskellä kasvaa hieman metsikköä. Myös Hietakallassa on aallonmurtajien suojaama satama, mutta ei laituria. Saarelta löytyy huussi, kota, nuotiopaikka ja autiotupa.

  • Etäisyys Olhavajoen suulta: 10 km
  • Varustelu: kota, kämppä, nuotiopaikka ja huussi

Krassinletto

Krassinletto sijaitsee 20 kilometrin päässä Olhavasta, mutta on silti ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Saarella on jo selvästi ulkomerellisempää tunnelmaa kuin lähempänä manteretta olevilla saarilla. Saaren valtapuulaji on pihlaja.  Rantautumista varten saarelta löytyy kapea ruopattu veneväylä.

  • Etäisyys Olhavajoen suulta: 20 km
  • Varustelu: kämppä, nuotiopaikka, huussi

Krunnit

Maakrunni säätiö perustettiin 1936 ja säätiö osti tai pakkolunasti maat vuonna 1938. Krunnin saaret ovat suojeltualuetta, minne ei ole kesällä asiaa ilman vahdin lupaa. Lähempi saarista on Maakrunni ja sen eteläkärjessä on Ristikari. Ulompi saari on Ulkokrunni.

Saaret sijaitsivat kalastusta ajatellen kaukana, mutta entisaikaan sinne mentiin viikoksikin kalastamaan, jolloin kalat suolattiin heti tai kalanostaja kävi hakemassa kalat suoraan paikan päältä. Krunnin saarilla oli vielä 1940-luvulle saakka merkitystä maatalouden heinän tuotolle. Kesällä veneellä mentiin tekemään heinää, mitkä kuivana ladottiin isoihin suoviin ja talvella hevosella haettiin mantereelle.

2 vastausta artikkeliin “Saaret

  1. Pienemmistä puuttomista saarista Rakka-Penno, Maakaapri, Hylkikalla ja Siikamatala kuuluvat Natura 2000-verkoston kohteeseen ”Perämeren saaret”, joten niillä on noudatettava erityistä varovaisuutta maaston, kasvillisuuden ja erityisesti pesivän linnuston osalta. Laillista kalastusta ja metsästystä ei kuitenkaan ole kielletty.

    1. Todella hyvä huomio! Lisään tähän liittyvää informaatiota, kiitos!

Vastaa käyttäjälle Antti Tolonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *